lauantai 23. heinäkuuta 2011

Päämäärätietoista rahan ansaitsemista internetissä

Olen nyt selvittänyt vuoden ajan rahan ansaitsemisen mahdollisuuksia internetissä.

Aloitin tämän blogin 23.7.2010. Ensimmäisessä blogikirjoituksessa kerroin lukeneeni kavereista, jotka tienasivat blogia kirjoittamalla rahaa. Olin minäkin laittanut muutama kuukausi aiemmin Googlen AdSense -mainoksia blogiini. Ja tienannut noin 3 euroa!

Tutkimusmatkalle
Päätin lähteä kokeilemaan, voiko netissä saada rahaa. Lähtötasoni rahan ansaitsemiseen netissä olevien mainosten avulla oli matala. Opittavaa siis riitti ja riittää edelleenkin.

Alussa pohdin, että blogin ulkoasu on saatava kuntoon ja lisättävä kuvia blogiin. Tämä kaikki jäi tekemättä. Tästä blogista tuli tekstipainotteinen make money online -blogi.

Käytännössä tässä blogissa kirjoitin tulokehityksestäni kuukausittain sekä välillä jonkun bloggaamiseen liittyvän kirjoittamisen.

Mainoksia blogger -blogiin
Opin sentään käyttämään tätä blogger -blogialustaa sekä lisäämään mainoksia bloggeriin. AdSense lisääminen oli äärimmäisen helppoa.

Liityin TradeTracker -kumppanuusohjelmaan, josta sain 10 euroa starttirahaa. Kirjoitin oppaan, miten TradeTrackeriin voi liittyä.

Tulokehitys
Heinäkuussa Googlen AdSense -mainokset olivat tuottaneet alkupääomaa 3 euroa. Elokuussa meni 10 euron tuloraja rikki. Lokakuussa  ansaitsin blogieni kautta yli 100 euroa. Joulukuussa tuloni nousivat yli 200 euron. Tienasin netin välityksellä 250 euroa.
  • Heinä ja elokuu  - 11 euroa
  • Syyskuu 28,11 euroa
  • Lokakuu 127,72 euroa
  • Marraskuu 167,10  euroa
  • Joulukuu noin 250 euroa
Vuonna 2010 ansaitsin siis blogieni kautta melkein 600 euroa.

Vuoden 2011 tuloni ovat muodostuneet tähän mennessä seuraavasti:
  • tammikuu noin 50
  • helmikuu noin 50
  • maaliskuu 106
  • huhtikuu 228
  • toukokuu 413
  • kesäkuu 443
  • heinäkuu - ehkä vähän enemmän kuin kesäkuussa. 500 euron tulot ei ehkä ylity.
Vuonna 2011 olen tähän asti ansainnut noin 1800 euroa

Tästä voi nähdä, että tammikuu ja helmikuu olivat olivat hiljaisia ja sen jälkeen tulot ovat lisääntyneet.

Blogi ja blogit

Nuo alussa mainitsemani muutama euro tulivat henkilökohtaisesta blogistani, jota en ole koskaan yrittänyt valjastaa rahan ansaitsemiseen. Joskus laitoin sinne pienen Google AdSense -mainoksen, josta nuo muutama euro tulivat.

Kesällä 2011 perustin tämän rahablogin (make money online!). Eipä tästä mitään rahasampoa tullut! Toki tämänkin blogi tuottaa hieman, mutta vain murto-osan tuloistani.

Perustin myös matkailublogin, jonka nimeä ja teemaa on vielä suostu julkistamaan, vaikka tätä on minulta monesti pyydetty. Kyseinen matkailublogi tuo suurimman osan tuloistani. Jos siis haluat ansaita rahaa netissä, perusta matkailublogi! Mutta sinulla pitää olla asiantuntemusta blogisi aihepiiristä.

Koska olen pikkuhiljaa päässyt perille bloggamisesta, internetin käytöstä, markkinoinnista, brandeistä ja rahan ansaitsemisesta, päätin perustaa hieman toisenlaisen blogin WordPress alustalle. Tämä blogi on Finnblogger (dot) com. Tämä blogi ei ainakaan alussa pyri rahan ansaitsemiseen vaan jakamaan tietoa bloggaamisen eri osa-alueista.

Muutakin kuin rahan ansaitsemista!
Bloggaaminen on tarjonnut minulle muutakin kuin vain rahan ansaitsemisen mahdollisuutta. Ainakin seuraavat asiat nousevat mieleen:
  • Harrastus. Jotkut korjailevat illat autoja, minä tykkään enemmän tietokoneista!
  • Uuden oppimista. Olen oppinut paljon uutta: WordPress, Blogger, kumppanuusmarkkinointi, bluehost, muotibloggaus, tyyliblogit, hakukoneoptimointi, seo, hostaus, AdSense jje.
  • Kirjoittaminen. Olen ollut laiska kirjoittamaan. Nyt olen joutunut viikottain kirjoittamaan eri teemoista.
  • Ihmisten auttaminen. Olen pyrkinyt jakamaan tietojani myös toisille.
  • Päämäärätietoisuutta. Rahan ansaitseminen vaatii sitkeää toimintaa. Laiska ei ansaitse. Unelmien toteutumiseksi on tehtävä työtä. Myös silloin jos haluamme, että blogistamme tulee kuuluisa tai haluamme ansaita rahaa blogia kirjoittamalla.
Rahan ansaitseminen on vaikeaa 
Älä usko niitä, jotka lupaavat helppoa tietä rikastumiseen. Joku voi rikastuakin netissä nopeasti, mutta siihen tarvitaan suuria, erityisiä taitoja ja sopivaa mahdollisuutta (markkinoita).

Tavallisen bloggaajan tie rikastumiseen on vaikeaa mutta ei mahdotonta, kuten minunkin esimerkki osoittaa.

Kiitos!
Jos tästä blogista tai tästä kirjoituksesta on ollut sinulle hyötyä, muistathan mainita minut blogissasi!

Tilaa blogikirjoitukset RSS-lukijaasi, jotta voit seurata milloin pääseen huipputuloihin ;)

5 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Kuinka paljon tässä blogissa on kävijöitä esim. päivässä, viikossa, kuukaudessa? :)

Juhani kirjoitti...

Moro Anonyymi,

kävin katsomassa kävijätilaston.

Kuukauden aikana tässä blogissa kävijöitä on ollut 1140. Eilen oli 68 ja tänään tähän mennessä (kello 21) kävijöitä on ollut 28.

t. Rahaa mainoksilla

Biokemisti kirjoitti...

Hei, kysyisin neuvoa. Sanoit että saat suurimman osan tuloistasi matkailu blogistani.

Paljonkohan tienaat tällä blogilla kuussa?

Olisiko sinulla neuvoja, että miten saan enemmän irti omasta blogistani, itselläni oli viime kuussa 3700 katsojaa ja yhteensä niitä on tällä hekellä 5700 katsojaa. Olen pyörittänyt blogiani parikuukautta, joten uskon että olen ainakin seo:ssa onnistunut. Kiitos sinun innoituksesta ;D

Blogini on kuitenkin tähän mennessä tuottanut noin viisi euroa, joten uskon että sinulla on suuremmat tulot jo pelkästään asiakasta kohden.

Miten siis saan tehostettua blogini tuottavuutta? Yritin trade trackeria ja doubleria, mutta en onnistunut. Taisin tehdä jotain väärin..

Blogger kirjoitti...

Come and see how THOUSAND of people like YOU are making a LIVING by staying home and are fulfilling their wildest dreams right NOW.
GET FREE INSTANT ACCESS

Blogger kirjoitti...

Bluehost is one of the best hosting provider for any hosting plans you require.