perjantai 8. heinäkuuta 2011

Kuinka paljon ansaitset blogillasi rahaa?

Joskus vuosi sitten luin kirjoituksen, jossa kerrottiin, että keskimääräinen bloggaaja tienaa noin 200 euroa kuukaudessa. Monet bloggaajat eivät koe tarvetta tienaukseen tai bloginsa monetisointiin. Toiset taas bloggaavat vain rahan vuoksi.

Miksi minä kirjoitan blogia?
Pitäisi oikeastaan puhua monikosta, sillä minulla on useampia blogeja. Eri blogeilla on erilaisia syntyhistorioita ja perusteita, miksi niitä kirjoitan. Kohta kerron, miksi bloggaan.

Bloggaamisen kaksi aaltoa
Kirjoitin ensimmäisen kerran blogia noin 6 vuotta sitten. Tarkoitukseni oli kertoa päiväkirjamaisesti minulle tärkeistä tapahtumista ja asioista. Tässä vaiheessa en tiennyt mitään siitä, että blogilla voisi myös ansaita rahaa. Tätä bloggaamista kesti noin vuoden. Valitettavasti poistin nämä WordPress-blogini koska niihin alkoi tulla hirveät määrät roskapostia. Tätä poistoa ei olisi kannattanut tehdä.

Bloggauksen toinen aalto alkoi vuosi sitten. Luin kesälomalla jostain, että bloggaamisella voisi tienata rahaa. Muistin, että tämä bloggaaminen on tuttua hommaa. Miksi en siis yrittäisi rikastua kirjoittamalla blogia!

Tämä blogi oli erään mökki-illan tulos. Päätin mökillä perustaa tämän blogin ja kirjauduin bloggerin käyttäjäksi. Olin nimittäin kuullut, että wordpress.com -blogiin ei voi laittaa mainoksia. Blogger antaa heti mahdollisuuden sijoittaa AdSense -mainoksia blogiin! Tästä innostuin ja kirjoitin ensimmäisen blogikirjoituksen tänne vajaa vuosi sitten heinäkuussa.

Bloggaamisen syy
Kyllä tämä uusi bloggaamisinnostus on lähtenyt lisäansioiden tienaamisen mahdollisuudesta. Taustalla on ollut myös "amerikkalainen unelma" siitä jospa tällä voisi ansaita elantonsa!

Minulla on siis useammanlaisia blogeja. Tämän blogin ja finnblogger.com -blogin ideana on pohtia bloggaamista ja olla toisille bloggaajille avuksi ja/tai innostajaksi. Ainakin joku voi nähdä, että kaikki eivät pääse nopeasti huipputuloksiin.

Ensimmäisinä kuukausina tienasin kahvirahat. Sitten ennen joulukuussa pääsin pariinsataan euroon. Nyt tulot ovat olleet kahden kuukauden aikana yli 400 euroa. Tämä tulojen nousu on ollut tärkeä syy bloggauksen jatkumisessa.

Minulla on yksi matkailublogi, jota pidän täysin rahan ansaitsemistarkoituksessa. Se blogi tuottaa suurimman osan tuloistani eli noin 10 euroa päivässä AdSense tuloina.

Lisäksi minulla on kaksi harrastusblogia, joista en yritäkään ansaita rahaa. Toki sielläkin on pienet mainokset, mutta olen yrittänyt ainakin vielä varoa liikaa mainostamista.

Millaisia blogeja sinulla on? Kuinka paljon ansaitset rahaa kuussa?
Koska luet tätä kirjoitusta, sinäkin  ansaitset blogillasi rahaa tai ainakin haluat tehdä niin. Millainen blogi sinulla on ja kuinka paljon ansaitset rahaa kuukaudessa? Millaisia menetelmiä käytät?

4 kommenttia:

Alvin kirjoitti...

Hienoon vauhtiin olet päässyt, harvalta onnistunee yhtä nopeasti moisien tulojen saaminen...

Kuinka paljon käytät aikaa viikossa näihin nettitouhuihin? :)

-H kirjoitti...

Hienoa lukea kuinka mainostaminen on alkanut tuottamaan. Itsekkin löysin sivustolle aivan vahingossa ja tottakai sitä mainoksiakin samalla klikkaillaan. ;) Jatka samaan malliin.

Rahaa mainoksilla kirjoitti...

Alvin,
kysyit miten paljon aikaa käytän nettitouhuihin. Tekisi mieli sanoa vain että liikaa! Asia kiinnostaa ja kietoo ja olen kai kohta ihan koukussa tähän. Nyt kun on loma niin lueskelen kaikenlaisia blogeja ja juttuja internetissä (ennen luin tuntikaupalla kirjoja, nyt luen tekstejä netissä).

Varsinaiseen bloggaamiseen tai kohta kai pitäisi alkaa puhua internetmarkkinointiin käytän aikaa varmaan keskimäärin 2 tuntia päivässä (vaimo ehkä sanoisi suuremman tuntimäärän?) Suuri osa siitä on tehottomasti vietettyä aikaa kun katselen millaisilla hakusanoilla blogeihini on tultu ja yritän pohtia miten niitä saisi paremmiksi. Kun työt kohta alkaa, tälle blggailuhommalle jää vähemmän aikaa.

Olisikohan fiksua alkaa pitää kirjaa tunneista, jotka olen netissä (muuten vain) ja niistä tunenista, jolloin sunnittelen ja toteutan rikastumisprojektejani. Siitä voisi sitten alkaa laskea tuntipalkkaa!

Rahaa mainoksilla kirjoitti...

-H,

kiitos sinulle! En olisi vuosi sitten uskonut, että pääsen yli neljän sadan tuloihin kuukaudessa. Katsotaan, mitkä ne tulot ovat vuoden päästä! Toivottavasti ainakin pari tonnia.