keskiviikko 8. kesäkuuta 2011

Näin paljon tienasin internetissä rahaa toukokuussa 2011

Voiko internetissä ansaita rahaa? Vastaus tähän kysymykseen riippuu myös siitä, miten määrittelemme rahan. Yhden sentin kolikko on rahaa. Toisaalta jos vastaus kysymykseen: voiko netissä ansaita rahaa on, että "netissä voi ansaita yhden sentin", johtopäätös on, että netissä ei voi ansaita rahaa. Rahaa siinä mielessä, että netissä rikastuisi. Toisaalta ovathan rikkaus ja rikastuminen myös suhteellisia käsitteitä. Jos olen ansainut yhden sentin olen rikastunut yhden sentin verran. Toisaalta en ole rikastunut yhtään.

Internetin avulla rahaa projektini
Aloitin tämän kotisivun heinäkuussa 2010. Pian vietän yksivuotissynttäreitä. Luin jostain, että internetin avulla voisi rikastua. Tämä rikastuminen tapahtuisi siten, että laittaisin erilaisia mainoksia blogiini ja sivustooni ja ihmiset sitten painaisivat painoksia ja ostaisivat sivustoltani tuotteita. Päätin kokeilla, miten tämä onnistuu.

Kaikki on kerrottu tässä blogissa. Alku ei ollut kovin ruusuinen, mutta jo syksyllä 2010 aloin saada ihan mukavia pikkusummia. Ensimmäisen satasen ansaitseminen oli hieno kokemus. Ja seuraava rikastumisen virstanpylväs oli kun sain kokoon kaksisataa euroa.

Katsotaan, mihin asti tässä pääsee. Bloggaajaksi en vielä aio ruveta, sillä nämä tulot eivät riitä vielä edes vuokranmaksuun.

Ehkä tulevaisuudessa voisin keskittyä vain bloggaamiseen, mutta ennen sitä pitäisi tämä homma opetella kunnolla. Ja kun oma siviilityö on mielekästä (mutta aikaa vievää ja vaativaa) ei siitäkään haluaisi tulla pois. Ainoa mikä viehättäisi ajatuksessa, että voisin saada internetistä itselleni elannon on elämisen ja työskentelyn vapaus.

Internettulot toukokuussa 2011
Toukokuussa jatkoin samoilla systeemeillä kuin aiemmin. Yksi blogi lähti kasvuun ja saavutti keskimäärin 300 lukijaa päivässä. Se tarkoitti adsense-tulojen uudenlaista kasvua. Tälle sivustolle AdSense tuntui sopivan oikein hyvin.

Google AdSense tulot nousivat hurjasti verrattuna huhtikuuhun. Nyt sain AdSensellä tuloja yli 200 euroa.  Tulojen nousu oli mieletön ja se perustuu täysin siihen, että yksi blogini on tosiaan hyvin kesään liittyvä ja saan nuo 300 lukijaa sinne joka päivä.

Toiset kanavat rahan ansaitsemiseen internetissä ovat olleet TradeDoubler ja TradeTracker. En nyt käy erittelemään näiden affiliate eli kumppanuusmarkkinointifirmojen maksamia provisioita, mutta sen voin sanoa, että ne olivat yhteensä yli 200 euroa. Toukokuussa sain sivustoni kautta tehtyä yhden suuremman kaupan, jonka komissio oli yli 125 euroa. Jos tällaisia kauppoja saisi joka päivä, niin elämä hymyilisi. Tämän kaupan ansiosta (muistaakseni) ensimmäistä kertaa ansaitsin TradeTrackerin avulla enemmän rahaa kuin TradeDoublerin avulla.

Internet-tuloni olivat 413 euroa!
Kun tulonlähteet lasketaan yhteen (AdSense, TradeTracker ja TradeDoubler) lasketaan yhteen, minulla oli internetistä tuloja toukokuussa 413 euroa.  Tämä on uusi hieno ennätys.

Jostain syystä tällaisen hyvän tuloksen selvittyä mieleeni iski pessimismi: Jatkossa asiat eivät voi edetä näin hyvää vauhtia. Sivuston kautta ei tehdä enää kauppoja ja kävijöitä on vähän.

Tällainen "menestyksen" hetkellä mahdollisiin pettymyksiin katsominen lienee asia, joka estää tavoittelemasta uusia ja parempia ansaitsemismenetelmiä. Nyt pitäisi ajatella positiivisesti ja luovasti: koska olen saanut ansaittua jo noin paljon, tulevaisuus on paljon hienompi ja kohta saan leipäni bloggaamisesta!

Haluatko ansaita rahaa internetissä?
Moni suomalainen haluaa rikastua bloggaamalla tai kotisivuja tekemällä. Se on hyvä ajatus. Tässä esittelen kolme mahdollisuutta käyttää internetin mahdollisuuksia rikastumiseen ja parempaan elämään.

Google AdSense
Voit kirjautua Googlen AdSense -palveluun. Sinulla pitää olla oma kotisivu tai blogi (wordpress.com -sivusto ei kelpaa), johon voit asettaa AdSense mainoksia. Saat rahaa AdSensestä aina kun joku klikkaa sivustollasi olevia AdSense mainoksia. Älä klikkaile mainoksia itse tai älä käske kavereiden klikata sivullasi olevia mainoksia. Tällä tavoin voit menettää AdSense oikeudet.

TradeDoubler
Voit liittyä ilmaiseksi TradeDoubler -kumppanuusmarkkinointiverkkoon. Voit liittyä erilaisiin TradeDoublerissa oleviin kampanjoihin ja valita mainokset (mainoskoodit), jotka laitat sivullesi. Kun joku klikkaa sivullasi olevaa mainosta  ja klikkaus johtaa ostopäätökseen, saat myyjältä provision, joka on yleensä 5-10 prosentin luokkaa.  Tavallisesti et saa rahaa siitä, että joku klikkaa mainosta. Rahaa tulee, jos klikkaus johtaa kauppaan.

Tutustu TradeDoubleriin tässä:



TradeTracker
TradeTracker toimii samalla periaattella kuin TradeDoubler. Jos joku klikkaa sivustolalsi olevaa mainosta, siirtyy mainostajan sivustolle ja tekee siellä ostotapahtuman, saat itsellesi provision. TradeTracker -ohjelmassa on eri mainostajia kuin TradeDoublerissa, joten kannattaa liittyä molempiin, jotta löydät sivustollesi parhaiten sopivat mainostajat ja mainokset.

TradeTracker lupaa nyt 10 euron liittymisbonuksen kaikille, jota liittyvät TradeTrackeriin. Muista, että sinulla pitää olla kotisivu tai blogi, johon voi liittää mainoksia. Nämä mainokset ovat mainoskoodeja (HTML), jotka leikkaat ja liimaat kotisivullesi tai blogiisi haluamallesi paikalle.

Tutustu rahan ansaitsemiseen TradeTrackerin avulla tästä:


Lopuksi
Toivottavasti tästä kirjoituksesta oli sinulle hyötyä ja se antoi sinulle intoa ryhtyä kokeilemaan, miten paljon sinä voisit ansaita internetissä.

Voin ihan rohkeasti mainostaa tätä mahdollisuutta ja rohkaista toisia samaan kuin minä. Miksi? Kyseessä on mielenkiintoinen harrastus. Toiseksi uskon, että netissä se joka jakaa omastaan saa lopulta kaikkein eniten. Tässä jaoin sinulle ajatuksiani ja kokemuksiani, jotka auttavat sinua toivottavasti jollain tavalla.

Hienoa bloggaus-uraa sinulle ja toivottavasti pääset kokemaan rikastumisen ja onnellisen elämän hetkiä. Muista kuitenkin, että rikkaus ja onnellisuus eivät ole synonyymeja.

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Kiitos mielenkiintoisesta blogistasi. Oletko löytänyt keinoja, joilla ihmiset helposti klikkaavat Google AdSensen näyttämiä mainoksia?

Onko tylsä vai kiinnostava sisältö parempi tulojen kannalta?

Toisaalta, ajattelisi tylsän sisällön ohjaavan lukijan katseen sivuilla johonkin muualle kuten vaikkapa mainoksiin. Tylsä ei tietystikään houkuttele kävijöitä sivuille.

Rahaamainoksilla kirjoitti...

En ole vielä löytänyt sopivia keinoja! Olen kuullut, että monet suositelevat tylsiä sivuja AdSense -mainoksille. Kun sivut on kuulemma tylsät, ihmiset haluavat niiltä pian pois ja klikkaavat mainosta.

Näitä made for adsense -sivustoja (MFA) on varsin paljon. Kyseenalaista toimintaa, mutta saattaisi toimia jos ainoa tavoite on rahan ansaitseminen.

Jos rakennan sivuja, joilla ei ole sisältöä, samat lukijat eivät tuli kovin montaa kertaa.

Minä käyn säännöllisesti lukemassa mielenkiintoisesti kirjoitettuja blogeja. Uskon, että lopulta mielenkiintoiset blogit ovat myös tulojen kannalta parempia. Mutta tästä minulla ei ole kokeellista todistusaineistoa.